perjantai 13. joulukuuta 2013

Nappityynyt

Yksinkertaista hauskaa...  Idea Hupsistarallaa blogista.
Kangas Ikeasta.
Täytteet Eurokankaan puhjenneesta poistotyynystä.






Turboetanat

Postaus on pakko aloittaa järjettömällä hehkutuksella, että NYT mulla on SaUmUri!

Kyllä kulkee ompelut sutjakasti ja into on aivan piukassa! Kangasmaniakin iski sen myötä ja parhaillaan posti kuljettelee vielä ainakin yhtä reilun 5kg kangaspakettia tänne meidän metsän kulman suuntaan.

Lapastehdas piti käynnistyä heti koneen saavuttua, mutta jotenkin se tökki. Siirryttiin siis seuraavaan. Ja sitten taas seuraavaan, ja seuraavaan..

Nämä olivat ns välityöt ja tulivat kyllä ihan tarpeeseen. Yökkärit ja pitkät kalsarit tuppaa olemaan kortilla. Niinpä tästä eurokankaan superohuesta wannabe-turboetanatrikoosta tuli parit pitkikset ihan vaan vapaasti vanhojen pöksyjen mallista leikaten.








sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Karkkimatto

Virkattu matto. Ontelokudetta ja tiimarin vaaleanpunaista "xl nyöriä" niinkuin vyyhteessä luki. Muistan aloittaneeni tämän joskus varmaan vuosi sitten, mutta nyt aloin työstää uudelleen tauon jälkeen. Valmiiksi saattaminen oli ainoastaan järkiteko, sillä keskeneräinen monen kilon mattoryökäle ei ole mikään söpö käsityökorin täyte. Se valtaa puolet sohvasta ja saa muut kiroamaan talossa asuvaa käsityöneurootikkoa.... No nyt se on valmis (kai*) joka tapauksessa ja eteiseen pääsi kaverin viereen.







*Pitäiskö siihen virkata vielä joku pitsi/piparireuna? Valkoinen/beige?



lauantai 7. joulukuuta 2013

Eksyneiden kännyköiden koti

Työpaikalla on kännykkäongelma. Toimiston pöydällä on välillä 3,4,5,6... kännykkää latauksessa tai lojumassa. "Mikä oli kenenkin, eihän kukaan nojaa niihin tai laturijohtoihin, kun ei vaan mittään sattuis...."

Ongelma on nyt ratkaistu.



Vanhoista farkuista uusista meloneista (taustan trikoo) syntyi säilytyspussukka jossa kaikille on oma paikkansa.
Tässä työssä ei nyt katsota ompelujälkeä tai siisteyttä. Asiansa se ajaa ja sillä hyvä.




perjantai 6. joulukuuta 2013

Onnea Suomi!

Hyvää itsenäisyyspäivää!



Ei niin juhlavista hamahelmistä tuli juhlavat korvakorut itsenäisyyspäiväksi.

Cupcake lapaset

Tässä homma lähti niin päin että sain Novitan talvi 2013 lehden postista, selasin läpi ja nämä lapaset nähdessäni tajusin että ne on pakko tehdä ystävälle. Onneksi sattui niin että ko ystävällä oli vielä synttäritkin juuri tulossa, sopivalla aikavälillä, joten lapaset ehdin neuloa.
Kiherryskohtauksen meinasin tosin saada kun ystävä jossain koulutuksessa (väliajalla, eihän me nyt työajalla omia juttuja neulota..) selasi lehteä ja huudahti mallin kohdalla haluavansa juuri tuollaiset lapaset itselleen! Katsahdin juonessa mukana olleisiin kolleegoihin ja myhäilin että Jess!




Ja se joka näissä näkee jotain muuta kuin muffinssit, on silmälääkärin tarpeessa.




Ohje on Novitan Talvi 2013 -lehden sivulta 163, malli 52

torstai 5. joulukuuta 2013

Joulukalenteri

Taas se on kaivettu esiin ja äiti eiku tonttu joka ilta/aamu panikoi että muistinko täyttää sen?! Vasta kerran näiden 5 päivän aikana olen unohtanut (!)
Sekalaisia lahjuksia löytyy taskuista. Suklaita, tarroja, pieniä leluja ja joskus jopa virtahepoja!





Kalenteri on tehty neulomalla ja virkkaamalla paloja kaitaliinaan. Ylimääräisiä numeroja tai tekstejä en siihen halunnut niin voi ehkä käyttää muulloinkin...



keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Kissaemolle kiitos

Arska-kisu on ehtinyt jo kotiutua ja kasvaa aikalailla, mutta vasta kuukausia jälkeen sain aikaiseksi viimeistellä virkatun korin emokissalle kiitokseksi elämän alusta.
Värit valittiin talon rouvan mieleisiksi ja malli testattiin omilla eläinkokeilla. Voin kertoa että tämän kokoisen korin virkkaaminen, täysikasvuinen kissakurnauskis kyydissä nököttäen, käy vähän hartialihaksiin saakka!
Siinä se Kikka kuitenkin pyöri mukana ja korin käyttömukavuus todettiin hyväksi. Reunat on kaksinkerroin ja kiinnitetty kunnolla, jotta saa rauhassa emo pyöriä pesässään. Uusiakin vauvoja emolla jo on, joten oma lepopaikka taitaa tulla tarpeeseen.









ps. Aika söpöö kun me tollai jo halailee ja "pikkukissa" näköjään vielä ihan "Rakkautta on..." tyynyn päällä.

Pilviheijastin

Pikkuveljellä nimpparit. Ikää 13. Peliä, paitaa ja tarviketta löytyy... ja lahja-aivolohko lyö täällä tyhjää....
Mikä neuvoksi?
Blogilistalle ja selailemaan. Jostain bongasin tällaisen pilviheijastimen joka oli ommeltu heijastin kankaasta. Kangasta ei löytynyt edes kaupoista, mutta leveää nauhaa kyllä. Siitä sai ulkopuolelta ompelemalla täytettävän pilven ja pisarat pujotettiin kiinni neulalla ja langalla. Hyvin loistaa ja oli kuulemma päässyt heti käyttöön. Sisko on niin häpi.