maanantai 16. kesäkuuta 2014

Pihalla

Pihalla tapahtuu aina pyrähdyksittäin jotain. Nyt oli tulossa vieraita ja nurkat ojennettava myös ulkona. Kesä lähenee huippujuhlaansa, juhannusta, joten senkin vuoksi on jo aikakin saada terassi kuntoon ja jotain valmiimmaksi.

Keittiöterassilla juodaan aamukahvia, luetaan lehteä, kasvatetaan yrttejä ja leikitään kukkakauppaa. Kaiteisiin vielä tulossa valkoista pintaan lähi viikkoina niin johan valostuu jo muuten niin söpönen pikku yrttinurkka.







Takapihan puolella, katseilta piilossa on löhöily-osasto. Sinne on lopulta rakentunut jonkunlainen sohva. Kuormalavasohva on ollut harkinnassa jo pitkään ja tässä nyt ensimmäinen versio. Luultavasti myös viimeinen, mutta vähän vielä tuunataan kunhan löytyy lisää lavoja. Naapurin isäntää vehkeineen tarvittiin avuksi vain pöydän osien sahaamisessa. Siitä puuttuu vielä lasi päältä ja pyörät alta.

Takapihan uusi istutusalue on saanut taas muutaman kasvin ja vesiputouskin vaihtoi hieman muotoaan.








tiistai 10. kesäkuuta 2014

Retrokirppistelyä

Retrominä nostaa taas päätään. Kotona on liian vaaleaa. Liian harmonista.... Uudehkoon taloon retron tunnelman luominen haluamissani väreissä ei oikein ota onnistuakseen ja niinpä tälläerää päätin pidättäytyä ainoastaan yläaulassa ja siellä sijaitsevassa ompelu-leikki-askartelu-läpikulku-tilassa. Mieheltä sain jopa siunauksen tälle. Kirppiksillä silmään onkin osunut lähinnä värikästä ja vanhaa. Kohta sitä on jo olemassaolevan tavaran lisäksi vähän enemmän kuin tarpeeksi...  Mutta kun värit niin ilostuttaa ja valostuttaa!

Tässä muutamia viimeisten kirppiskierrosten löytöjä:





Kulahtaneista kirkkaiksi; rytkyjen värjäystä

Kaapissa pyörii kulahtaneita valkoisia trikoovaatteita. Mielessä värikkäämpiä kesävaatteita. Onneksi hamsteriluonne on ostanut varastoon värjäysputiloita joka lähtöön. Nyt finaaliin pääsi auringonkukan keltainen ja turkoosi. Värjäys toimitettiin perus pesukonevärjäyksenä, mutta varmaan ekaa kertaa käytin ohjeen mukaisen määrän suolaa. Sen huomasi ehkä lopputuloksessa. Väri on tasaisempi ja kirkkaampi.

ennen:



jälkeen: